maanantai 4. maaliskuuta 2013

PORO ja sen kaverit



Viime kesänä Minulta ensimmäisen kerran kyseltiin, enkö voisi tehdä korkkimagneetteihin myös poroja. Sen jälkeen kyllä yritinkin, mutta en onnistunut piirtämään sellaista poroa josta olisin tykännyt. Nyt kun poroa taas kyseltiin, päätin kokeilla uudestaan. Ja sieltähän se syntyi, vieläpä aika nopeasti. Nyt poro on sellainen josta tykkään ja niin sen pitääkin. En nimittäin halua tehdä myyntiin yhtään tuotetta josta en itsekin tykkäisi. Nämä ensimmäiset porot kavereineen lähtevät tällä viikolla Helsinkiin. Huh, poroja Helsingissä! Mutta eikös meillä täällä kulje jääkarhujakin, niin ainakin ulkomailla huhutaan :D No nämä porot eivät kuitenkaan päädy kuljeskelemaan mihin sattuu, vaan menevät suoraan ihanaan Sokeri ja Tähti- myymälään Unioninkadulle.



perjantai 1. maaliskuuta 2013

Minttukarhu (Ursa Menta)











Minttukarhu, (Ursa Menta/Ursus Menta) on uhanalainen lajike joka syö ravinnokseen pääasiassa mustikkamaitoa. Minttukarhu tavataan useimmiten uneksimasta. Se uneksii kesästä ja Minttukarhujen taivaasta. Pienillä karhunaivoillaan se kyllä arvelee kesän todennäköisesti olevan tulossa ajallaan, mutta Minttukarhujen taivaasta, sen ihanuudesta, siitä se tajuaa vain pienen murusen. Koska kaikki ei kuitenkaan ole aina sitä miltä näyttää, uneksimisen lomassa Minttukarhukin tarkkailee ympäristöään ja havaitsee usein sellaista, mitä muut eivät edes huomaa. Lajin löytyessä Hämeenkyrön takametsästä, Minttukarhuja oli vain muutamia yksilöitä, mutta lähitulevaisuudessa niiden toivotaan leviävän muihinkin Suomen metsiin. Vaikka Minttukarhu on alkujaan yöeläin, se voidaan totuttaa muunkinlaiseen päivärytmiin. Tavattaessa Minttukarhu saattaa vaikuttaa etäiseltä, mutta kesytettynä se on hyvin sopeutuvainen ja luonteeltaan uskollinen. 







Minttukarhut ovat koristetyynyn päällisiä ja niiden mahan voi täyttää sopivan rennoksi 40x40 cm kokoisella sisätyynyllä. Karhun yläosa on uutta pestyä pellavaa ja alaosaan on käytetty kierrätettyjä kankaita. Raajojen täytteenä on polyesterivanua. 

Minttukarhut on valmistettu käsityönä, rakkaudella.

Jos haaveilet tulevasi Minttukarhun kesyttäjäksi ja ystäväksi, kurkista Minttumaan verkkokauppaan tai tarvittaessa ota yhteyttä sähköpostitse tai verkkokaupan palautelomakkeella. Minttukarhu toimitetaan ilman sisätyynyä mutta sellaisen voi halutessaan tilata samalla Minttumaan verkkokaupasta.

*uutta Minttukarhujen materiaaleista, kurkkaa tästä linkistä.