tiistai 9. lokakuuta 2012

Minne käynkin maailmassa

Soittorasiat ovat olleet Minttumaassa myynnissä jo kauan. Valittavana on ollut vaaleanpunainen tai vaaleansininen soittorasia. Näitä on ostettu usein kastelahjoiksi tai muuten vain omille ja kummilapsille. Mutta eivät nämä ole vain lapsille. Olen nähnyt monta aikuistakin naista jotka ovat soittorasian nähtyään heti tienneet että ehdottomasti tarvitsevat sen :) Ja kun ovat ostaneet, ovat istuneet alas ja kääntäneet hellästi veivistä. Herkkä sävelmä tuo ehkä mieleen lapsuuden lämpimät iltahetket tai turvallisen muiston omasta mummusta. "Minne käynkin maailmassa, Sinä olet hoitamassa..." soittaa sävelmä, ja pätkä siitä on kirjoitettu myös rasian kanteen. Sanoja ei siis kuulu oikeasti, vain sävelmä, mutta tuttu sävel tuo ehkä sanatkin mieleen?
 
 
 
 
Silloin tällöin joku kirjoittaa minulle ja kysyy, voisiko soittorasian saada muun värisenä. Tähän mennessä toiveet on voitu toteuttaa. On ollut mukavaakin tehdä välillä soittorasia ihan eri näköisenä. Kaikki soittorasiat tehdään vanhoista puisista sikarilaatikoista yhdistämällä, maalaamalla ja koristelemalla. Soittokoneisto toimii veivistä kääntämällä ja sävelmä on "Ystävä sä lapsien". Soittorasian koko on noin 6,5 cm x 9,5 cm x 3,8 cm.
 
 
 
 
Viimeksi toivomuksen mukaan syntyi oranssin sävyinen soittorasia. Ihanan pirteä vai mitä?
 
 


Tässä vielä näitä vaaleanpuna- ja sinisävyisiä. Harvoin tulee kahta samanlaista soittorasiaa, käytetyt paperit ja koristeet vaihtelevat.






4 kommenttia:

  1. Hei,

    Löysin hiljattain blogiisi ja ihailen töitäsi. Ne ovat kauniita ja ainutlaatuisia! Olen itsekin käsityöyrittäjä, hieman erilaisia tuotteita myyn. Pienen kommentin vain tahdoin jälkeeni jättää käynnistäni :)

    Syksyisin terveisin, Maami

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Maami! Kiitos kivasta kommentistasi. Kävin katselemassa tuotteitasi, ja olen aiemminkin käynyt, ne ovat kauniita! En tainnut viimeksi huomatakaan blogiasi, nyt liityin lukijaksi :)

      Poista
  2. Moi!

    Soiko soittorasia siis niin, että vipua pitää itse koko ajan pyörittää vai toimiiko "perinteisesti" eli kun on kääntänyt vivun loppuun niin se soi niin kauan kunnes on pyörinyt alkuun? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Vipua pitää itse vääntää jotta ääni kuuluu, se ei siis jää itsestään soimaan.

      Soittorasioissa on muuten näihin kuviin verrattuna tullut pieni muutos, kannen teksti on nykyään kirjoitettu vanhalla kirjoituskoneella eikä käsin. Toki tilaamalla saa käsinkin kirjoitetun jos aikataulu vain antaa myöten.

      Poista

Ilahdun jokaisesta komentista :)